keskiviikkona, toukokuuta 09, 2007

Uutisia menneisyydestä

Ruma ja vaarallinen muotisuuntaus alkoi keväällä levitä nuorison keskuudessa Skandinaviassa, etupäässä Ruotsissa. Englannista saapuneen ns. punkrockin, uuden rocksuuntauksen lieveilmiönä kehittyi tapa maalata hakaristejä ja pistää hakaneuloja nenään, huuliin ja poskiin. Lääkärit varoittivat muodin aiheuttavan kroonista keltatautia ja muita vaarallisia infektioita. Kuvissa vaaroista tietämättömiä aikansa lapsia.

Tämä löytyi vuodesta 1977 kertovasta kirjasta toukokuun uutisointina.

Selailin kyseistä kirjaa miettiessäni mitä syntymävuotenani tapahtui. Lähinnä omaa syntymäpäivääni oli kaksi uutisointia. 24.9. silloinen Paavi täytti 80 vuotta ja 26.9. Prinsessa Victoria naapurimaassa sai nimensä.

Kaikenlaista muutakin jännää oli tuonna vuonna tapahtunut, mutta ikävä kyllä useat uutisoinnit eivät paljoakaan poikenneet tästä päivästä. Terrori-iskuja ja valtiomiesten keskinäisiä kahinoita... Muuttuukohan maailmamme näiden kohdalta koskaan?

Ei kommentteja: