Leikittelin mielessäni ajatuksella siitä, millaisia eri luonnon elementit olisivat ihmistyyppeinä.

Maa olisi peruspysyvä, järkähtämätön (ainakin suurimman osan aikaa), tasapainoinen ja rauhallinen. Maa-ihminen osaisi arvostaa pysyvyyttä, mutta pystyisi myös luomaan ja herättämään henkiin uutta. Maa-ihminen saisi todennäköisesti ympärilleen paljon hyviä ja luottettavia ihmisiä, olemalla itsekin sellainen.

Tuli ihminen taas olisi täynnä energiaa. Tuli syttyy helposti uusista asioita ja palaa suurella innolla ja intohimolla täysillä kiinnostuksen kohteeseensa paneutuen. Ainakin aluksi. Tuli ihminen saattaisi myös olla äkkipikainen, mutta toisaalta myös leppyä helposti. Tuli ihminen koettaisiin usein varmasti myös lämpimänä ihmisenä, jonka seurassa muutkin elementit innostuvat helposti.

Ilma olisi henkevä, haaveisiin ja joskus taivaanrannan maalailuunkin taipuvainen ihminen. Ilman ihmiselle vapaus ja liikkuvuus olisi tärkeää. Ilma osaa olla monessa mukana, muttei välttämättä halua sitoutua liikaa mihinkään. Ilman ihmisen kanssa arki voisi olla seikkailua. Toisaalta ilma todennäköisesti olisi näistä tyypeistä huolehtivaisin. Joskus liiaksikin.

Veden ihminen olisi aina liikkellä. Joskus tämä tyyppi tosin saattaisi vaikuttaa yhtä pysyvälle kuin tyyni metsälampi, mutta pian taas etsisi puron uomaa solistakseen uuteen. Veden ihminen ei innostuisi uudesta helposti, eikä toisaalta unohtaisi vanhojakaan asioita nopeasti. Kaikki mikä veteen tulee, virtaa aikansa ennen kuin löytää pohjan. Jos löytää. Veden ihminen ei myöskään tarttuisi helposti mihinkään, mutta kulkisi kuitenkin aina tiettyä uomaa pitkin. (Toisin kuin vaikka ilma, jonka vapaus on avointa.) Veden ihminen saattaisi myös olla hieman arvaamaton ja muuttua solisevasta pikku purosta nopeastikin kosken pauhuiksi. Kuitenkin suurimman osan aikaa vesi todenäköisesti virtaisi leppoisasti eteen päin.

Kuten ehkä arvata saattaa, itseni koen näistä vedeksi. Joskus tuntuu, että kaipaisin tulen kykyä innostua nopeasti asioista ja kykyä heittäytyä uuteen, joskus olisi taas tarpeen maan järkkymätön luonne ja ilman keveä ote. Mutta kaiken kaikkiaan kaikissa
olen selkeästi ja ylpeästi vesi. Tällä hetkellä mukavasti metsälammen rauhassa köllötellen.

Pohdiskeltuani näitä tyyppejä, kävi mielessä tutkia myös vähän vakiintuneempia käsityksiä siitä, mitä nämä elementit ihmisissä toisivat esiin. Tässäpä muutama esimerkki:

Neljä luonnon elementtiä edustavat ihmisen neljää olemuspuolta

Vesi yhdistetään tunteisiin.
Ilma yhdistetään ajatteluun.
Maa yhdistetään fyysiseen olemukseen.
Tuli yhdistetään energiaan.

Neljän luonnon elementtiä sekoittuvat toisiinsa niin ihmisenolemuspuolissa, luonnossa kuin elonkehässäkin. Elonkehä on elämänpuu, jonka runko on maan ja taivaan välillä.
http://www.hymita.com/ilmansuunnat.html

Buddhismin oppeja käyttävä tiibetiläinen lääketiede määrittää elementtien ominaisuudet näin Intiassa:

* Maa elementti, aine, on perustila, perusta. Sen ominaisuuksia ovat vakaus, kiinteys, vastustus, raskaus ja hitaus. Kehossa sitä edustavat liha ja luut sekä sisäelimet, siis elämän perusta.

* Vesi elementti sitoo yhteen ja virtaa. Yhdistämällä se luo mahdollisuuden virtaamiselle, suhteiden luomiselle ja joustolle, lähentymiselle ja loittonemiselle. Kehossa sitä edustavat kehon nesteet, jotka ylläpitävät elintoimintoja.

* Tuli elementti on energiaa piilevänä tai ilmentyneenä. Jokaiseen tilanteeseen liittyy mahdollisuuksia. Joskus mahdollisuudet totetuvat, vanha kulutetaan loppuun ja uutta luodaan tilalle. Ihmiskehossa tulielementti ilmentyy aineenvaihdunnassa, kun ruoka muuttuu energiaksi, jota keho tarvitsee ja jota se käyttää kehon ja mielen toimintoihin.

*Ilma/tuuli elementti on liikettä. Kaikki aine on liikkeessä. Elämä on jatkuva virta ja jokaisella tilanteella on oma dynamiikkansa. Ihmiskehossa tuuli ilmentyy hengityksenä ja kehon tietoisissa ja tiedostamattomissa liikkeissä.

*Avaruus/tila. Toisin kuin muut elementit, jotka lisääntyvät ja vähenevät ja vaikuttavat toisiinsa, avaruus tai tila on jatkuvasti pysyvä ulottuvuus, joka sallii muiden elementtien olemassaolon ja toiminnan. Ihmiskehossa se liittyy erityisesti sisäelinten onkaloihin ja ruumin aukkoihin.

http://elementaristi.livejournal.com/2020.html

Yksinäisyydestä

Kerran minulta kysyttiin, että olenko yksinäinen ja todettiin heti perään, vaikka sä taidat olla jo tottunut siihen. Silloin vastasin, sen enempää asiaa ajattelematta, etten ole yksinäinen. Keskustelun tiimoilta aloin kuitenkin ajatella yksinäisyyttä elämässäni. Mitä se on ja tottuuko siihen.

Tällä hetkellä en koe olevani yksinäinen. Uskoisin, että se on lapseni ansiota. Joka hetki on pieni ihminen, suuri ihme vierelläni. Joku jota rakastaa ja keltä osaan ottaa rakkautta vastaan. Mutta silti on hetkiä, jolloin yksinäisyyden tunteita tulee yhäkin kohdalle. Joskus, kun haluaisi jakaa niitä pieniä arjen juttuja toisen aikuisen kanssa tai saada keskustella ratkaisuja huolestuttaviin/mietityttäviin asioihin dialogina. Itsekseen asiat tuntuvat pyörivän päässä samaa rataa.

Ja joskus on ikävä ystäviä, joista niin moni asuu nyt kaukana. Etenkin juhlapyhinä tuo kaipaus tulee vahvasti esiin yksinäisyyden tunteena. Siitäkin huolimatta, etten ennenkään aina jaksanut hillua noina määrättyinä päivinä vaan erakoiduin omiin oloihin.

Yksinäisyys ei aina ole ikävää. Se on myös mahtavaa luovuuden aikaa. Silloin on aikaa kehitellä omia tuumia, projekteja ja taideinnostusta. Uppoutua sinne omaan kummalliseen maailmaan, jota kukaan muu ei tunne ja missä saa olla juuri niin outo itsensä kuin haluttaa.

Myös "yksinäiset" hetket tyttären kanssa kahden tuntuvat tärkeille. On hienoa huomata, kuinka meille on jo kehittynyt paljon ihan omia juttuja. Meidän kahden salaisuuksia.

Yleisesti ajattelen, että yksinäisyyden tunne on suhteessa sosiaalisen elämän hiljaisuuteen. Silti joskus jopa muiden ihmisten seurassa huomaan kaipaavani yksinäisiä hetkiä ja toisaalta taas joskus, kun ei haluaisi olla yksinäinen, saattaa siltä tuntua ihmistenkin keskellä.

Yleisesti voisi kai sanoa, että ehkä olen tottunut yksinäisyyteen. Osaan arvostaa sitä ja vaaliakin niitä hetkiä. Tai ehkä se ei olekaan tottumusta. Kenties olen vain ymmärtänyt yksinäisyyden olevan yksi osa elämää. Joskus se on palkinto, mutta toisella kertaa taas haluaa kertoa jostain mitä pidän tärkeänä ja minkä saavuttamiseksi on yhä tehtävä töitä.